Asiakascase

BIOKAASUN VALINTA ON YMPÄRISTÖTEKO

Lasin kierrättämiseen erikoistunut Uusioaines vaihtoi nestekaasun biokaasuun ja säästää ympäristöä entistä enemmän.

Uusioaines Oy siirtyi alkuvuodesta 2017 ympäristötyössään askeleen eteenpäin siirtymällä nestekaasusta vieläkinekologisempaan biokaasuun. Yhtiön lasinpuhdistuslaitoksella ja vaahtolasitehtaalla käsitellään nyt kierrätyslasia biokaasun avulla.

Nestekaasun edut seuraavaan potenssiin
Biokaasulla on kaikki samat edut kuin nestekaasullakin. Molemmat palavat tasaisesti, ja niiden kokonaisenergiankulutus on pienempi ja käyttövarmuus parempi kuin raskaalla polttoöljyllä.

Nestekaasun hiilidioksidipäästöt ovat alhaiset, viidenneksen pienemmät kuin raskaan polttoöljyn. Biokaasu saastuttaa kuitenkin vielä vähemmän, sillä nestekaasun hiilidioksidipäästöt ovat 19 prosenttia korkeammat kuin biokaasun päästöt.

Biokaasua valmistetaan muun muassa ruoantähteistä ja kasviöljyistä.

– Kiertotalousyrityksenä meidän ajatusmaailmaamme sopii hyvin se, että biokaasu on peräisin kierrätysraaka-aineista. Haluamme vähentää neitseellisten luonnonvarojen käyttöä. Ympäristönäkökulmat ovat meille tärkeitä, ei vain mielikuvasyistä vaan myös käytännössä. Siksi päätimme siirtyä
biokaasuun, kaupallinen johtaja Markku Koponen toteaa.

Siirtymällä Kosan BioMixiin Uusioaines pienentää hiilidioksidipäästöjään 280 000 tonnia vuodessa.

Ei ole samantekevää, miltä kaasuntoimittajalta polttoaine tulee.

– Kaasu on meille tärkeä tuotantopanos. Kaasuntoimittajan on oltava luotettava, pitkäjänteinen kumppani. Jos kaasu loppuu, tuotanto seisoo. Jos laatu on huonoa, tuotantoon saattaa tulla häiriöitä, mikä laskee tuottavuutta. Nämä, jos mitkä, tulevat kalliiksi, Markku Koponen sanoo.

Kierrätyslasi muuntuu moneksi
Jopa 70 prosenttia Suomessa käytetystä lasimateriaalista
– lasipulloista, sairaalalasista sekä esimerkiksi ikkunoista
– päätyy lopulta Uusioaineksen tehtaalle Forssaan.

Forssassa lasi ensin puhdistetaan, minkä jälkeen se käsitellään uudelleen hyödynnettävään muotoon. Puhdistetuista ja värilajitelluista siruista valmistetaan lasisiruja, -jauheita ja -hiekkaa sekä uutta pakkauslasia.

 

Lisäksi Uusioaines valmistaa eriste- ja kevennemateriaalina käytettävää vaahtolasimursketta. Tavallista mursketta huomattavasti kevyempää Foamit®-mursketta käytetään rakennusteollisuudessa muun muassa lämpö- ja routaeristeenä sekä perustusten kevennystäytteenä. 300 000 kuution valmistuskapasiteetillaan Uusioaines on EU-maiden suurin yksittäinen vaahtolasimurskeen valmistaja.

Uusioaines teki syksyllä hiilijalanjälkiselvityksen, jotta se pystyisi mittaamaan oman toimintansa aiheuttamia kasvihuonekaasuja. Seuraavaksi on vuorossa elinkaarimallinnus.

– Ympäristön säästäminen on tärkeää paitsi meille myös yhä useammille asiakkaillemme. Yritykset eivät enää elä niin voimakkaasti tässä hetkessä, vaan vastuun ottaminen tulevaisuudesta on lisääntynyt, Markku Koponen sanoo.

Lasi sopii kiertotalouteen loistavasti, sillä sitä voidaan kierrättää ikuisesti.

FAKTOJA UUSIOAINES OY

  • Suomen johtava lasinkierrätysliiketoimintaa harjoittava yritys

  • Kerää ja kierrättää pakkauslasia ja tasolasia. Valmistaa kierrätysraaka-aineesta vaahtolasimursketta sekä siru- ja jauhetuotteita

  • Käsittelee vuosittain lähes 100 000 tonnia keräyslasia

  • Vaahtolasimurskeen valmistuskapasiteetti noin 300 000 kuutiota

  • Henkilöstöä 50