Asiakascase

huoleton nestekaasu

Pohjaismainen Solumuovi vaihtoi nestekaasuun kesällä 2015 eikä ole päätöstään katunut.

Pohjoismainen Solumuovi valmistaa Muurlassa pakkaustuotteita – esimerkiksi lämpökuljetuslaatikoita, pehmusteita ja säilytyslaatikoita – sekä teknisiä eriste- ja runkokomponentteja soluuntuvista muoveista. Yhtiön asiakkaat toimivat ympäri Pohjois-Eurooppaa.

Energiaa kuluu tuotteiden valmistuksessa, kun muovihelmet sintrataan eli liitetään höyryn avulla yhteen.

Pohjoismainen Solumuovi on tuottanut valmistuksessa käytettävää höyryä nestekaasun avulla lähes kaksi vuotta. Aiemmin käytössä oli raskas polttoöljy, josta luopumista alettiin suunnitella keväällä 2014.

Ympäristö on Solumuoville tärkeä asia, ja yhtiö pyrkii tehostamaan energiankäyttöä ja vähentämään päästöjä.

– Rikkipäästöjen vähentäminen oli tärkein tavoitteemme. Entisen polttoöljykaluston uusiminen vähärikkisemmäksi olisi ollut meille valtava kustannus – nestekaasuun vaihtaminen vaikutti selvitystemme mukaan parhaalta vaihtoehdolta, kertoo tuotantopäällikkö Jukka Mälkönen.

Avaimet käteen
Solumuovilla ei ollut aiempaa kokemusta nestekaasusta, joten tavoitteena oli löytää avaimet käteen --ratkaisu alansa huippuosaajalta. Perusteellisen selvityksen päätteeksi vaihtoehdoiksi päätyi kolme nestekaasutoimittajaa. Kosan Gasilla oli tarjota parasta asiantuntijaosaamista, joten se kiilasi selvästi listan kärkeen.

Lopullinen investointipäätös tehtiin alkuvuodesta 2015, ja saman tien alkoi suunnittelu Kosan Gasin kanssa. Siirtyminen nestekaasuun vaati teknisten muutosten lisäksi erilaisia lupahakemuksia ja paperitöitä, joissa Kosan Gas auttoi ja neuvoi.

Nestekaasun käyttöönotto onnistui odotettuakin helpommin. Höyrykattilan poltin vaihdettiin jokakesäisen kahden viikon huoltoseisakin aikana, joten tuotannossa ei tarvittu ylimääräisiä keskeytyksiä.

Helppo valinta
Nestekaasun käyttäminen on ollut Solumuoville vaivatonta.

Toisin kuin polttoöljyä käytettäessä, kattilaa ei tarvitse nuohota eikä suodattimia puhdistaa. Hyötysuhde on parantunut, kun puhtaast palavasta nestekaasusta ei muodostu nokea eristeeksi höyrykattilaan. Muutenkin huoltotoimenpiteet ovat vähentyneet merkittävästi, ja perinteinen kahden viikon huoltoseisakki on osoittautunut jopa liian pitkäksi.

Nestekaasun tilaamisestakaan ei Solumuovin tarvitse itse huolehtia. Huoltosopimuksen perusteella Kosan Gas seurailee nestekaasun käyttöä ja lähettää täydennystä automaattisesti, kun nestekaasusäiliö alkaa olla tyhjillään.

Solumuovi on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Kosan Gasin kanssa.

– Kesällä tulee kaksi vuotta siitä, kun siirryimme nestekaasuun. Nestekaasun käyttäminen on ollut alusta saakka niin vaivatonta, ettei oikeastaan ole tarvinnut tehdä asialle mitään. Melkein harmittaa, ettei jo aikaisemmin vaihdettu nestekaasuun, Mälkönen naurahtaa.

Faktoja

  • Erikoistunut räätälöityihin solumuovisiin komponentteihin ja pakkausratkaisuihin
  • Liikevaihto noin 8 miljoonaa euroa vuonna 2015
  • 35 työntekijää
  • Perustettu vuonna 2001. Nykyään osa norjalaista Jackon-konsernia
  • ISO 14001 -standardin mukainen, sertifioitu ympäristöjärjestelmä
  • ISO 9001 -standardin mukainen, sertifioitu laatujärjestelmä

OTA YHTEYTTÄ

Haluatko tietää tarkemmin, miten yrityksesi voi säästää vaihtamalla öljyn nestekaasuun? Anna Kosan Gasin tarkastaa nykyiset kattila-asennuksenne. Teemme teille ympäristöä ja rahaa säästävän ehdotuksen.

Sales and Technical Manager

Dan Olin

Puh. +358 400 520 764
dan.olin@kosangas.fi

 

Key Account Manager

Lasse Kaitasalo

Puh. +358 50 410 1832
lasse.kaitasalo@kosangas.fi