Asiakascase

Nestekaasukuivuri kuivaa viljan tehokkaasti
ja ympäristöystävällisesti

Loimaalainen Simo Pietilän Tila Oy tarvitsi tehokasta laitetta rehuviljan kuivaukseen, sillä vanha öljyllä käyvä kuivuri kävi kapasiteettinsa äärirajoilla. Uuden kuivurin polttoaineratkaisuksi valikoitui nestekaasu. Omaa rehuviljaa kasvattavalle tilalle nestekaasutoiminen kuivuri antaa kaivattua tehoa ja tarkkatoimista lämmitystä. Lisäksi se on investointina edullinen, hiilidioksidipäästöt ovat verrattain pienet ja pienhiukkaspäästöjä ei synny lainkaan.


Vuonna 2014 siipikarjaan keskittyvä Simo Pietilän Tila hankki vanhan öljytoimisen viljakuivurin rinnalle 82 kuutioiseen nestekaasulla toimivan kuivurin. Päivitys kaasukäyttöiseen kuivuriin oli kannattava. Alkuinvestointi oli 5 000-10 000 euroa pienempi uuteen öljytoimiseen kuivuriin verrattuna. Lisäksi käytönaikaiset kustannukset ovat huomattavasti edullisemmat.

– Käyttökustannukset laskivat noin neljänneksellä, kun huomioidaan hyötysuhde-ero sekä sisällytetään kaasusäiliön ja höyrystimen vuokra, perustelee perheyrityksessä työskentelevä Tuomas Pietilä Simo Pietilän tilalta.

Pietilän tilalla on pitkät perinteet. Tila on ollut samalla suvulla vuodesta 1721 ja se yhtiöitettiin vuonna 1997. Tila tuottaa noin kaksi kolmasosaa käyttämästään rehuviljasta itse. Viljelypinta-alaa tilalla on noin 650 hehtaaria.

Kaasulla puhdasta tehoa kuivaukseen
– Tavallisena vuonna viljaa puidaan noin 200–250 kuutiota päivässä, joka tarkoittaa noin 25 hehtaaria peltoa. Koska kaikki puitu vilja pitää kuivata, tehokkuus on valttia, Pietilä kertoo.

Nestekaasukäyttöinen viljakuivuri on erittäin tehokas. Sen hyötysuhde on täydet sata, eikä hukkalämpöä synny. Pietilä arvioi, että öljykäyttöisellä kuivurilla hukkalämmön osuus on 15 prosenttia. Ero syntyy siitä, että kaasutoimisen kuivurin palokaasut ovat puhtaita ja ne voidaan johtaa suoraan viljaan. Öljykäyttöisessä kuivurissa kaasuja ei voi suoraan johtaa viljaan, sillä siitä tarttuisi jäämiä.

– Nestekaasun varastointi on luvanvaraista. Kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä Kosan Gasiin. Autamme lupahakemusten kanssa. Jos rakentaa 500 hehtolitran kuivurin tai isomman kannattaa ehdottomasti harkita kaasua, Kosan Gasin Key Account Manager Victor Sten sanoo.  

Viljankuivaus muodostaa suuren osan koko siipikarjatilan suorista päästöistä. Kokonaisenergiankulutuksesta viljankuivauksen osuus on viidenneksen tietämillä. Tehokkuuden mukana tuoma säästö energianhinnassa on noin 30 prosenttia öljyyn verrattuna ja myös päästöt jäävät pienemmiksi.

Varma ja huoleton ratkaisu
Kaasukäyttöinen kuivuri on helppo käyttää. Kuivurin lämpötilan pystyy säätämään tarkasti ja lämpötila myös pysyy tasaisena. Kaasutoimisessa kuivurissa ei tarvita erillistä vakiolämmönsäätöjärjestelmää, sillä kaasupoltin säätyy automaattisesti ja portaattomasti. Nestekaasujärjestelmän käyttöikä on ainakin 15 vuotta ja huolto on yksinkertaista. Laitteisto on syytä huoltaa kerran vuodessa ja neljän vuoden välein on määräaikaistarkastus ammattilaisen toimesta. Kosan Gas toimittaa kaasua lisää automaattisesti tarpeen mukaan. Kaasun määrää hallitaan etävalvonnalla ja säiliön tilanne päivittyy automaattisesti Kosan Gasille.

– Käyttökustannukset laskivat noin neljänneksellä, kun huomioidaan hyötysuhde-ero sekä sisällytetään kaasusäiliön ja höyrystimen vuokra, perustelee perheyrityksessä työskentelevä Tuomas Pietilä Simo Pietilän tilalta.

–Öljytoimisessa laitteessa öljysäiliön pintaa täytyy koko ajan tarkkailla, joka vaatii oman huomionsa, Pietilä kertoo.

Itse viljaa kuivattaville tiloille nestekaasukuivuri on tehokas, edullinen, turvallinen ja huoleton ratkaisu. Lisäksi se säästää ympäristöä, eikä heikennä ilmanlaatua.

Faktoja

  • Nestekaasukäyttöinen viljakuivuri on erittäin tehokas, helposti säädettävä ja taloudellinen

  • Hyötysuhde on selvästi parempi kuin öljykäyttöisessä kuivurissa, mikä tuo säästöä

  • Nestekaasun varastointi on luvanvaraista. Kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä Kosan Gasiin

ota yhteyttä

Haluatko tietää tarkemmin, miten yrityksesi voi säästää vaihtamalla öljyn nestekaasuun? Anna Kosan Gasin tarkastaa nykyiset kattila-asennuksenne. Teemme teille ympäristöä ja rahaa säästävän ehdotuksen.

Managing Director

Dan Olin

Puh. 040 052 0764
dan.olin@kosangas.fi

 

Key Account Manager

Lasse Kaitasalo

Puh. 050 410 1832
lasse.kaitasalo@kosangas.fi

 

Key Account Manager

Victor Sten

Puh. 040 526 4207
victor.sten@kosangas.fi